Jenni ja Robin

EdVisto tapasi Jenni Haukion ja Robinin Turun kirjamessuilla

EdVisto tapasi Robinin ja Jenni Haukion Turun kirjamessuilla
EdVisto vieraili 1.-2.10.2016 Haaga-Helian opiskelijaryhmän kanssa Turun kirjamessuilla, jossa EdViston yhteistyökumppanilla Otavalla oli oma osasto. Yhteistyö Otavan kanssa johti Robinin tapaamiseen messuilla. Laulajan Yhdessä-niminen kirja julkaistiin alkusyksyllä ja sitä esiteltiin messuilla. “Yhdessä” on Robinin, Susa Ruuhilahden ja fanien yhteisesti toteuttama. Se kertoo nuorten arjen tuntemuksista ja siitä, miksi on tärkeää uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Kirjassa käsitellyt aiheet sivuavat EdViston koulukiertueen Tunne taitosi -teemaa, ja EdVisto pääsikin haastattelemaan laulajaa osastolla.

EdVisto haastatteli myös Yhdessä-kirjaa toimittanutta Susa Ruuhilahtea, joka on aiemmin työskennellyt opettajana. Hän uskoo vahvasti tarinankerronnan hyötyyn oppimisessa ja eri työskentelytapojen kokeilemiseen, jotta jokainen voi löytää omat taitonsa. Ruuhilahden mukaan on tärkeää lähteä etsimään ja tekemään yhdessä asioita, jotta voi päästä monipuolisempiin tuloksiin ja oppii ymmärtämään myös muiden näkökulmia. Hänen mukaansa oppimisessa olisi hyvä lähteä liikkeelle siitä ajatuksesta, että meillä ei ole oikeastaan mitään valmista, vaan lähdetään kysymään asioita.




Katso tästä videoklipistä, mitä Robin ja Susa Ruuhilahti ajattelevat yhteisten videoprojektien tuomisesta koulumaailmaan.

EdVistolla oli kunnia tavata messuilla myös Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä toiminut Jenni Haukio. Hän on ideoinut Unicefille maailmanlaajuisen kampanjan Tiny Stories – Pieniä tarinoita. Kampanjan ideana on, että kirjailijat ympäri maailmaa kirjoittavat lyhyitä, koskettavia tarinoita siitä, mitä oikeuksia he toivovat jokaiselle lapselle. EdVisto kannustaa kovasti tätä kampanjaa!

Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *